Kauan, kauan sitten kansoittivat ensimmäiset alkuihmiset hedelmällisiä elinalueita. Pientä keräilijäheimoa johtavalla alfauroksella, Zorg Kulmapäällä, oli voittamattomien käsivoimiensa ja ehjien hampaittensa ansiosta ensisijainen omistusoikeus kaikkeen ympäröivään, vaikka muillekin riitti tarpeeksi. Elinikäiseksi uskottu valtakausi päättyi kuitenkin yhtenä tyynenä yönä erään lauman jäsenistä keksittyä liittää puunkarahkaan särmikkään kiven. Kertaiskulla lauman johtoon nousi Jorg Zorgintappaja, ja miljoonien vuosien kehityskulku kääntyi täysin uudelle uralle.
Yksilöiden fyysisiä eroja uudella tavalla tasanneet aseet syöksivät alkuyhteisön veriseen vallanvaihtojen kierteeseen. Neljäkymmentä johtajaa vaihtui muutamassa vuorokaudessa ennen kuin Urg Hintelä keksi keinon pitää päänsä yhtenä kappaleena. - Ota sinä valta-asema niin minä toimin apurinasi vahtien, ettei kukaan kalauta sinua, viekas luikku ehdotti mittelöön saapuneelle kanssaeläjälleen Mörg Karvakassille. Sopimus syntyi, ja kun vähitellen johtajan alamaisuuteen liittyi muitakin kätyreitä, oli ensimmäinen luokkayhteiskunta nähnyt päivänvalon.
Uusi yhteiskuntajärjestys mahdollisti, ettei osan laumasta tarvinnut enää nähdä vaivaa henkensä pitimiksi. Loput heimosta velvoitettiin kantamaan ruokaa, lahjoja ja naaraita johtajansa lihottamiseksi, ja ylijäämä jaettiin kätyrien kesken. Vaikka valtaosa ruoasta jäi syömättä, suurin osa heimosta näki nälkää. Kun tämäkään ei riittänyt, lauman johtoryhmä päätti lähteä ryöstöretkelle naapuriheimon kimppuun.
Pian valtiaat olivat raivanneet edestään ja polttaneet perästään kymmeniä kyliä. Kovat taistelut kävivät kuitenkin voimille, ja niinpä kätyristö ehdotti, että pienellä osalla saalista liisataan lisävoimia sotureiksi. Ryöstöretkiä päätettiin samalla hillitä hieman ja jättää kyliä tuhoamatta täysin jättäen niihin sen verran hengenpitimiä, että sama alue voitiin ryöstää taas vuoden päästä uudelleen. Rikkaista paikoista otettiin enemmän ja köyhistä vähemmän.
Aika kului, ja ylimystö lakkasi osallistumasta itse sotaretkiin. Vallatuille alueille sijoitettiin armeijakuntia ja virkaväkeä vahtimaan, etteivät kansalaiset aseistautuneet tai pimittäneet johtajilleen kuuluvaa omaisuutta. Kansan keskuudessa syntyi tarina Robin Hoodista, joka joutui vaikeuksiin ammuttuaan kuninkaan peuran, pakeni elinkautisesta vankeudesta ja alkoi ryöstää verottajan keräämää omaisuutta takaisin kansalle.
Reviirien laajentuessa alkoivat yhä rajummat konfliktit kilpailevien yhteiskuntien kanssa. Asevarustelu kehittyi. Tarvittiin entistä vahvempia motivointikeinoja armeijakuntien pitämiseksi koossa. Saaliin rahtaamiseksi takaisin kuninkaalle tarvittiin kattava tieverkosto. Papistoa värvättiin pitämään nuijapäät herran pelossa ja lietsomaan tarinoita jumalten käskyistä, taivaspaikoista, esivallan valitusta asemasta ja vihollisen epäihmisyydestä. Joukkoja komentaville upseereille suotiin virallinen aatelisarvo ja periytyvä veronkanto-oikeus vastineeksi siitä, että he seurasivat taistelukenttää ympäröiviltä kukkuloilta kaikessa rauhassa, kun moukka laittoi kaltaistaan alarinteessä piikkipallolla turpaan ja otti välissä ballistan ammuksesta kopin.
Laajeneva valta-alue mahdollisti samaan aikaan yhä suuremman hyötyjistön luokan. Hoviin haalittiin etuoikeutettuja hännystelijöitä tuiki tärkeisiin leivostensyömis- ja nättinäpatsastelutehtäviin sekä morsmaikuiksi, jotta monarkkien sisäsiittoisuuden merkit eivät näkyisi ihan niin selvinä. Sana sivistys tarkoitti alun perin jyvien erottelua akanoista, sittemmin kansan parhaimmiston keksimiä tapoja oman, toisten rahoittaman ylemmyytensä perustelemiseksi. Koulutuksella upotettiin mieliin oikea elämäntapa, lue ja tottele niin sinustakin voi tulla jotain.
Laivoilla raijattiin toisilta mantereilta uusköyhälistöä orjatöihin ja yhä enemmän kultaa kuninkaan kirstuihin. Kansan riveistä kuuluneet sivuäänet vaimennettiin kidustusvälineiden tuottaman huudon alle ja mylleröivät väkijoukot hajaannutettiin palavien noitien savulla.
Vähitellen erilaiset valistusaatteet alkoivat saada jalansijaa. Ylimystön ja papiston erityisasema alettiin kyseenalaistaa ja alkaa vaatia tasavertaisia oikeuksia ja tieteelliseen tietoon perustuvia elintapoja sivistyksellisen indoktrinaation ja kumartelukasvatuksen sijaan. Liekit leimahtivat ja eriarvoisuus sai rajun lopun kansan noustessa ryminällä barrikadeille. Monarkia toisensa jälkeen kaatui hirvistyneiden kansalaisten käsittelyssä.
Vallanjako jäi kuitenkin puolitiehen, sillä vaikka kuningassukujen ja aatelin asema nimellisesti kumottiinkin, vallanpitäjien kätyriluokka onnistui luikkimaan jälleen kerran koirana veräjästä. Palkkaa minut niin varmistan valtasi, totesi jälleen maailman toiseksi vanhimman ammatin harjoittaja, välistävetäjä, ja uusi johto osti ajatuksen.
Virkaväki ja veronkerääjät siirtyvät sujuvasti uuden vallan alaisuuteen, ja pappiskunta seurasi perässä. Yhä edelleen jokainen peura oli kuninkaan, jokainen kultaraha valtion, jokainen sato yhteiskunnan vanhojen rakenteiden omaisuutta, entisen kätyristön ja nykyisen virkamieskunnan rajoittamattomassa vallassa, ja julkinen infrastruktuuri olemassa vallanpitämisen ja veronkannon tarpeisiin, ei suinkaan kansan.
Kansan omilla rahoilla ostettiin kansan oma luottamus. Valtava kalkkunalauma kirmasi innosta kiljuen vallan puolelle pitämään kuria. Päätä lyhempi hoviväki korvautui työläistaustaisella hoviväellä. Yhä edelleen joutilaiston olemassaolo perustui yleisiä elintapoja kehittävään tehtäväänsä milloin vasenkätisyyttä, milloin juopottelua ja haureutta, milloin vaarallisia mielipiteitä vähentävänä erityisosaajistona, joka muiden yläpuolella leijuen kertoi miten kulloinkin kuului elää tai olla elämättä ollakseen lipulle ja perheelleen kunniaksi. Yhä edelleen koulutusjärjestelmä vannoi kyseenalaistamattomaan sivistysaatteeseen, jossa valtio ja vain valtio saattoi kansansa perisynnistä pelastaa.
Elämäntapojen maallistuttua ja sotienvastaisuuden lisääntyessä tarvittiin yhä suurempia summia jaettavaksi takaisin epäluuloiselle kansalle, yhä suurempaa kontrollia väärien mielipiteiden leviämistä vastaan ja yhä voimakkaampia toimenpiteitä moukkien riisumiseksi aseista. Osa yhteisöistä luisui suoraan kommunistiseen totalitarismiin osan jäädessä keikkumaan kontrolliyhteiskunnan vedenjakajalle, jossa kansalle osoitettiin sellaiset minimaaliset oikeudet, almujärjestely ja vapaus, ettei kapinaan noustu eikä kyseenalaistettu, oliko koskaan todella saavutettu kerran huudettuja vapautta, tasa-arvoa ja veljeyttä, tai olivatko valtion viholliset todella niin vaarallisia kuin millaisiksi heidät kuvattiin.
Eikä liioin yllytty miettimään, miten sellaisella mekanismilla kuin verotus, joka oli aina perustunut niin suureen pahaan ja eriarvoisuuteen, voitiin yhtäkkiä saavuttaa niin valtava määrä väitettyä hyvää ja tasapuolisuutta, ja miten sillä lopulta saatiin aikaan vain uusia tapoja osoittaa kansalle kansan asema.
Siinä on yhä miettimistä illaksi, kun uni ei tule. Ja siinä vasta onkin, kun pohdittuaan mihin yhteiskuntaluokkaan itse eri aikoina olisi kuulunut, tajuaa, ettei ole ollut sen enempää kolauttaja, plebeiji, tilallinen, porvari kuin tyystin säädytönkään, vaan on syntynyt tähän yhteiskuntaan kuninkaan peuraksi.
Yksilöiden fyysisiä eroja uudella tavalla tasanneet aseet syöksivät alkuyhteisön veriseen vallanvaihtojen kierteeseen. Neljäkymmentä johtajaa vaihtui muutamassa vuorokaudessa ennen kuin Urg Hintelä keksi keinon pitää päänsä yhtenä kappaleena. - Ota sinä valta-asema niin minä toimin apurinasi vahtien, ettei kukaan kalauta sinua, viekas luikku ehdotti mittelöön saapuneelle kanssaeläjälleen Mörg Karvakassille. Sopimus syntyi, ja kun vähitellen johtajan alamaisuuteen liittyi muitakin kätyreitä, oli ensimmäinen luokkayhteiskunta nähnyt päivänvalon.
Uusi yhteiskuntajärjestys mahdollisti, ettei osan laumasta tarvinnut enää nähdä vaivaa henkensä pitimiksi. Loput heimosta velvoitettiin kantamaan ruokaa, lahjoja ja naaraita johtajansa lihottamiseksi, ja ylijäämä jaettiin kätyrien kesken. Vaikka valtaosa ruoasta jäi syömättä, suurin osa heimosta näki nälkää. Kun tämäkään ei riittänyt, lauman johtoryhmä päätti lähteä ryöstöretkelle naapuriheimon kimppuun.
Pian valtiaat olivat raivanneet edestään ja polttaneet perästään kymmeniä kyliä. Kovat taistelut kävivät kuitenkin voimille, ja niinpä kätyristö ehdotti, että pienellä osalla saalista liisataan lisävoimia sotureiksi. Ryöstöretkiä päätettiin samalla hillitä hieman ja jättää kyliä tuhoamatta täysin jättäen niihin sen verran hengenpitimiä, että sama alue voitiin ryöstää taas vuoden päästä uudelleen. Rikkaista paikoista otettiin enemmän ja köyhistä vähemmän.
Aika kului, ja ylimystö lakkasi osallistumasta itse sotaretkiin. Vallatuille alueille sijoitettiin armeijakuntia ja virkaväkeä vahtimaan, etteivät kansalaiset aseistautuneet tai pimittäneet johtajilleen kuuluvaa omaisuutta. Kansan keskuudessa syntyi tarina Robin Hoodista, joka joutui vaikeuksiin ammuttuaan kuninkaan peuran, pakeni elinkautisesta vankeudesta ja alkoi ryöstää verottajan keräämää omaisuutta takaisin kansalle.
Reviirien laajentuessa alkoivat yhä rajummat konfliktit kilpailevien yhteiskuntien kanssa. Asevarustelu kehittyi. Tarvittiin entistä vahvempia motivointikeinoja armeijakuntien pitämiseksi koossa. Saaliin rahtaamiseksi takaisin kuninkaalle tarvittiin kattava tieverkosto. Papistoa värvättiin pitämään nuijapäät herran pelossa ja lietsomaan tarinoita jumalten käskyistä, taivaspaikoista, esivallan valitusta asemasta ja vihollisen epäihmisyydestä. Joukkoja komentaville upseereille suotiin virallinen aatelisarvo ja periytyvä veronkanto-oikeus vastineeksi siitä, että he seurasivat taistelukenttää ympäröiviltä kukkuloilta kaikessa rauhassa, kun moukka laittoi kaltaistaan alarinteessä piikkipallolla turpaan ja otti välissä ballistan ammuksesta kopin.
Laajeneva valta-alue mahdollisti samaan aikaan yhä suuremman hyötyjistön luokan. Hoviin haalittiin etuoikeutettuja hännystelijöitä tuiki tärkeisiin leivostensyömis- ja nättinäpatsastelutehtäviin sekä morsmaikuiksi, jotta monarkkien sisäsiittoisuuden merkit eivät näkyisi ihan niin selvinä. Sana sivistys tarkoitti alun perin jyvien erottelua akanoista, sittemmin kansan parhaimmiston keksimiä tapoja oman, toisten rahoittaman ylemmyytensä perustelemiseksi. Koulutuksella upotettiin mieliin oikea elämäntapa, lue ja tottele niin sinustakin voi tulla jotain.
Laivoilla raijattiin toisilta mantereilta uusköyhälistöä orjatöihin ja yhä enemmän kultaa kuninkaan kirstuihin. Kansan riveistä kuuluneet sivuäänet vaimennettiin kidustusvälineiden tuottaman huudon alle ja mylleröivät väkijoukot hajaannutettiin palavien noitien savulla.
Vähitellen erilaiset valistusaatteet alkoivat saada jalansijaa. Ylimystön ja papiston erityisasema alettiin kyseenalaistaa ja alkaa vaatia tasavertaisia oikeuksia ja tieteelliseen tietoon perustuvia elintapoja sivistyksellisen indoktrinaation ja kumartelukasvatuksen sijaan. Liekit leimahtivat ja eriarvoisuus sai rajun lopun kansan noustessa ryminällä barrikadeille. Monarkia toisensa jälkeen kaatui hirvistyneiden kansalaisten käsittelyssä.
Vallanjako jäi kuitenkin puolitiehen, sillä vaikka kuningassukujen ja aatelin asema nimellisesti kumottiinkin, vallanpitäjien kätyriluokka onnistui luikkimaan jälleen kerran koirana veräjästä. Palkkaa minut niin varmistan valtasi, totesi jälleen maailman toiseksi vanhimman ammatin harjoittaja, välistävetäjä, ja uusi johto osti ajatuksen.
Virkaväki ja veronkerääjät siirtyvät sujuvasti uuden vallan alaisuuteen, ja pappiskunta seurasi perässä. Yhä edelleen jokainen peura oli kuninkaan, jokainen kultaraha valtion, jokainen sato yhteiskunnan vanhojen rakenteiden omaisuutta, entisen kätyristön ja nykyisen virkamieskunnan rajoittamattomassa vallassa, ja julkinen infrastruktuuri olemassa vallanpitämisen ja veronkannon tarpeisiin, ei suinkaan kansan.
Kansan omilla rahoilla ostettiin kansan oma luottamus. Valtava kalkkunalauma kirmasi innosta kiljuen vallan puolelle pitämään kuria. Päätä lyhempi hoviväki korvautui työläistaustaisella hoviväellä. Yhä edelleen joutilaiston olemassaolo perustui yleisiä elintapoja kehittävään tehtäväänsä milloin vasenkätisyyttä, milloin juopottelua ja haureutta, milloin vaarallisia mielipiteitä vähentävänä erityisosaajistona, joka muiden yläpuolella leijuen kertoi miten kulloinkin kuului elää tai olla elämättä ollakseen lipulle ja perheelleen kunniaksi. Yhä edelleen koulutusjärjestelmä vannoi kyseenalaistamattomaan sivistysaatteeseen, jossa valtio ja vain valtio saattoi kansansa perisynnistä pelastaa.
Elämäntapojen maallistuttua ja sotienvastaisuuden lisääntyessä tarvittiin yhä suurempia summia jaettavaksi takaisin epäluuloiselle kansalle, yhä suurempaa kontrollia väärien mielipiteiden leviämistä vastaan ja yhä voimakkaampia toimenpiteitä moukkien riisumiseksi aseista. Osa yhteisöistä luisui suoraan kommunistiseen totalitarismiin osan jäädessä keikkumaan kontrolliyhteiskunnan vedenjakajalle, jossa kansalle osoitettiin sellaiset minimaaliset oikeudet, almujärjestely ja vapaus, ettei kapinaan noustu eikä kyseenalaistettu, oliko koskaan todella saavutettu kerran huudettuja vapautta, tasa-arvoa ja veljeyttä, tai olivatko valtion viholliset todella niin vaarallisia kuin millaisiksi heidät kuvattiin.
Eikä liioin yllytty miettimään, miten sellaisella mekanismilla kuin verotus, joka oli aina perustunut niin suureen pahaan ja eriarvoisuuteen, voitiin yhtäkkiä saavuttaa niin valtava määrä väitettyä hyvää ja tasapuolisuutta, ja miten sillä lopulta saatiin aikaan vain uusia tapoja osoittaa kansalle kansan asema.
Siinä on yhä miettimistä illaksi, kun uni ei tule. Ja siinä vasta onkin, kun pohdittuaan mihin yhteiskuntaluokkaan itse eri aikoina olisi kuulunut, tajuaa, ettei ole ollut sen enempää kolauttaja, plebeiji, tilallinen, porvari kuin tyystin säädytönkään, vaan on syntynyt tähän yhteiskuntaan kuninkaan peuraksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti