torstai 26. syyskuuta 2013

Nuorisotakuutus luo työtä vaikka tyhjästä

Kansakunnan nuorisolla ei ole syytä huoleen, vaikka valtio velkaantuu holtittomasti heidän laskuunsa. Hallitus on päättänyt järjestää erityisen nuorisotakuutusjärjestelmän, jotta jokainen pääsee varmasti maksamaan velkaa, halusi tai ei.

Nuorisotakuutus tarkoittaa sitä, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle osoitetaan työ-, työkokeilu- opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi ilmoittautumisesta. Päätöksen elämän suunnasta tekevät TE-keskuksen tädit.

”Nuorisotakuutus on nuorelle tapa löytää se ”mun juttu” sen sijaan, että he etsisivät oman juttunsa. Kun opiskelupaikkoja on vähennetty reippaasti, ja yhteistyössä AY-liikkeen kanssa estetty nuorten työllistyminen, ei kukaan pääse enää kouluun eikä ammattiin ohitsemme”, kertoo Sosialistisen Edunvalvontakomissio SEDUn pakotusjohtaja Inkeri Naamatassu.

TE-keskuksen paha silmä vaanii nuorisoa.
TE-keskusten esimummokaartin kyky pyörittää valtavaa suunnitelmatalouden ihmiskoetta perustuu vuosien tuomaan erehtymättömään osaamiseen näyttää kullekin asiakkaalle heille kuuluva kohtalo.

”Toisten elämään liittyviä päätöksiä pitää uskaltaa ja niitä kannattaa tehdä. Olivatpa päätökset lopulta vääriä tai oikeita, ne vievät kuitenkin aina eteenpäin kohti päämäärää”, Naamatassu jatkaa ja nostaa esimerkkinä järjestelmän toimivuudesta oman tyttärensä tarinan.

”Kahden välivuoden haahuilun jälkeen järjestyi heti opiskelupaikka kauppakorkeakouluun, tuosta noin vaan. Eipä olisi meidän Sirusta uskonut, että sillä lailla painelee ohi jonosta niin paljon huonommilla papereilla. Ja naapurin Samikin laitettiin kisälliksi kengänkiillottajalle. Se Sami on sellainen hevin kuuntelija, että hyvä oli sen mennä tyhmän hommiin.”

Nuorisotakuutuksen sivujen mukaan puuhastelun on laskettu tuovan toteutuessaan merkittävää säästöä kunnille ja yhteiskunnalle esimerkiksi siinä vaiheessa, kun noin 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella olevan, vain peruskoulun käyneen nuoren määrää saadaan vähennettyä.

Vastaavasti energiakustannuksissa voidaan laskea merkittävää säästöä esimerkiksi siinä vaiheessa, kun sähköä pystytään tuottamaan pieremällä. Se on tavoitteena jopa helpompi, kun takuutuksen käynnistyttyä alle 25-vuotiaiden työttömyys on kasvanut 32%.

”Höpsistä pönttöön! Tällä takuutuksella on työllistetty jo nyt tosi paljon ihmisiä. On ollut projekteja ja työryhmiä, kampanjoita ja verkkosivustoja. Niihin on laitettu ihan hirveästi rahaa. Meillä on ihan kamalasti töitä, että on pitänyt lisätä väkeä. Viimeksi palkattiin Annikki ja Kyllikki laatimaan Facebookiin omat takuutussivut, kunhan he saavat ikäihmisten tietokoneen ajokortin suoritettua.”

Nuorisotakuutuksen puolesta puhuvat myös valtion kulttuuripalkitut rap-artistit Che Kerava ja Siltavuor1.

”Meil on verovaroin kiertue ja käydään joka kylis. Vaik kapitalismi on paha niin valtio on hyvis. Mekin ollaan hyvis, on juotu bissee heti aamust. Menkää vittu töihin niin me saadaan meidän avustus.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti